Siirry sisältöön
LEMMENLATU

Seuraavat näytökset

Kauppias

Elokuvateatteri Kino Iiriskinoiiris@kinoiiris.com040-8424500Y-tunnus:0847453-4Kauppiaan ehdot


VAPAA PÄÄSY!

Keijo Skipparin
 ja Tertta Saarikon ohjaama kaksituntinen Lemmenlatu-dokumenttielokuva on tehty vuosina 2016 – 2017 ja se on ensimmäinen Lahdesta tehty historiallinen dokumentti. Elokuva haluaa kertoa nykyisille ja tuleville sukupolville merkittävän palan Lahden kaupungin vaiheista, jotka myös linkittyvät laajemmin Päijät-Hämeen ja Suomen historiaan.

Elokuva on toteutettu yhteistyössä monien paikallisten tahojen kanssa. Dramatisoiduissa jaksoissa on mukana mm. Lahden Kansanopiston näyttelijätyön linjalaisia ja Ainopuiston teatterilaisia sekä muita alan harrastajia. Yhteistyössä on mukana myös Lahden kaupunginmuseo, ja lisäksi elokuvan puitteissa on rakennettu yhteistyötä paikallisten yrittäjien ja muiden toimijoiden kanssa. Myös Lahden Videokuvaajat ry ja Päijät-Hämeen elokuvakeskus ry ovat olleet vahvasti mukana hankkeessa.

Työryhmä

Tertta Saarikko, ohjaaja
Keijo Skippari, ohjaaja, pääkuvaaja
Timo Sandberg, käsikirjoitusryhmän jäsen
Marianne Valola, näyttelijä, kertoja
Maarit Peltomaa, näyttelijä
Jarkko Mikkola, näyttelijä
Petri Liski,
näyttelijä Leena Perälä,
PHEK, Valtion AV-taidetoimikunnan jäsen
Kari Vähävuori, tuotantokoordinaattori, äänittäjä
Rosa Reuna, tuotantoassistentti
Ainopuiston teatteri, ohjaaja Timo Taulo
Ryhmä Lahden historian asiantuntijoita