Siirry sisältöön
MAIJA ISOLA

Seuraavat näytökset

Kauppias

Elokuvateatteri Kino Iiriskinoiiris@kinoiiris.com040-8424500Y-tunnus:0847453-4Kauppiaan ehdot

 

Kino Iiris ja Lahden Seudun Tekstiiliopettajat toivottaa tervetulleiksi neulovaan näytökseen 19.4. klo 17.
Alkuillan näytöksenä on legendaarisesta Maija Isolasta kertova elokuva. Ota kainaloon kutimet ja kaveri ja tule nauttimaan mukavasta konseptista! Näytöksen aikana salissa on himmeä valaistus.

Elokuva Suomen rakastetuimpien kankaiden suunnittelijasta Maija Isolasta. Taiteilija Maija Isolan mallien pohjalta luotiin Marimekon elämäntapafilosofia, joka kasvoi arkkitehtonisiin mittoihinsa hänen malliensa myötä, joita olivat muun muassa Unikko, Kivet, Kaivo ja Melooni.

Elokuva näyttää mikä oli Maija Isolan kankaiden menestyksen salaisuus, mitkä arvot olivat maailmanmatkaaja Isolan elämän keskiössä, ja mikä on hänen jättämänsä perintö meille. Kertojana elokuvassa toimivat Maija Isolan lisäksi tytär Kristina Isola. Elokuva vie meidät lähelle Maijaa ihmisenä, taiteilijana, ajattelijana ja visionäärinä hänen kirjeittensä kautta. Kuulemme myös Armi Ratian mietteitä sekä työantajana, että ystävänä.